Uutiset

7.3.2018

Yritysvastuulisenssi laajentaa yritysvastuuosaamista

Otimme loppuvuodesta 2017 käyttöön uuden digitaaliseen oppimisympäristöön toteutetun yritysvastuulisenssin. Digitaalisen oppimisympäristön avulla käydään läpi kaikki Kemijoki Oy:n, kumppaneiden ja sidosryhmien kannalta keskeiset yritysvastuun aihepiirit. Oman henkilöstön lisäksi yrityslisenssin suorittavat kaikki Kemijoki Oy:n tehtävissä työskentelevät kumppaneiden työntekijät ja muut yhteistyötahot tarpeen mukaan. Kumppaniverkostomme on ottanut yritysvastuulisenssin hyvin vastaan.

Yritysvastuulisenssi on koulutusohjelma, joka tutustuttaa käyttäjät Kemijoki Oy:n vastuullisuusohjelman tavoitteisiin, painopisteisiin ja käytäntöihin. Yritysvastuulisenssin tavoitteena on saada koulutettavat pohtimaan vastuullisuutta ja kunkin omaa roolia sen toteuttamisessa.

”Vastuullisuus on osa arkeamme. Haluamme ideoida yhdessä kumppaneidemme ja sidosryhmiemme kanssa uutta ja uskomme, että tämä digitaalinen oppimisympäristö on inspiroiva tapa omaksua asioita”, sanoo Kemijoki Oy:n johtaja Tarja Zitting-Huttula.

Kumppaniverkoston kokemukset positiivisia – Caverion pitää yritysvastuulisenssiä kätevänä

Caverion Suomi Oy on kumppanimme voimalaitosten paikalliskäytössä ja kunnossapidossa Kemijoen vesistöalueella. Caverion tekee voimalaitoksilla päivittäisiä käyttötehtäviä, sekä ennakoivaa ja korjaavaa kunnossapitoa vesivoimalaitosten laitteille, koneille ja rakennuksille.

Caverionin vesivoimayksikössä työskentelee noin 100 henkilöä. Yhtiö on työntekijämäärältään yksi suurimmista yritysvastuulisenssin suorittaneista organisaatioista. Caverionin henkilökunta antoi koulutuksesta positiivista palautetta.

”Henkilökunta otti koulutuksen hyvin vastaan ja piti koulutusta hyödyllisenä. Yritysvastuulisenssi antaa kokonaiskuvan Kemijoen toiminnasta ja toimintaan liittyvistä tekijöistä. Lisenssin suorittaneet kokivat oppineensa uutta ja samalla päivittivät olemassa olevia tietojaan”, kertoo Tapio Waris, liiketoimintajohtaja Caverion Suomi Oy:stä.

Juha Prusila työskentelee Caverionilla laitoshoitajana Petäjäisen alueella. Petäjäisen alueeseen kuuluu viisi vesivoimalaitosta, joista neljä on Kemijoki Oy:n vesivoimalaitoksia. Prusila on toiminut vesivoiman parissa neljä vuotta ja hän on yksi yritysvastuulisenssin suorittaneista caverionilaisista.

”Yritysvastuulisenssin suorittamisesta oli hyötyä, koska se avasi lisää Kemijoki Oy:n toimintaperiaatteita. Lisenssin suorittaminen antoi varmuutta omaan tekemiseen, kun tietää että kaikilla on samat toimintamallit. Alustana oppimisympäristö oli helppokäyttöinen”, kertoo Prusila.

Yritysvastuulisenssi syventää jo tuttua tietämystä

Yritysvastuulisenssin suorittaminen laajentaa jo entuudestaan tuttua tietämystä ja osaamista.

”Yritysvastuulisenssin avulla Kemijoki Oy:n toiminnasta ja vastuullisuudesta rakentuu laaja kokonaiskuva. Koulutus tuo hienosti esille sen, miten Kemijoki Oy ja kumppanit toimivat yhdessä samoja periaatteita noudattaen. Koulutusmateriaaleissa korostuu myös se, että vastuullisuuteen liittyy useita eri teemoja, kuten turvallisuus, ympäristö ja yhteistyö eri sidosryhmien kanssa”, Waris perustelee.

Digitaalinen oppimisympäristö on miellyttävä tapa kerrata asioita ja oppia uutta.

”Toteutustapa on erinomainen. Toimitusjohtaja Tuomas Timonen tuo koulutukseen omat kasvonsa ja äänensä ja seisoo joukkojensa edessä. Koulutusmuoto ja -sisältö on moniulotteinen ja mielenkiintoinen. Monta e-Learning -koulutusta tehneenä voin sanoa, että Kemijoki Oy:n yritysvastuukoulutuksessa asioita tarkastellaan laajasti ja siitä saa uutta tietoa, johon ei välttämättä muuten törmää. Oppimisympäristö tarjoaa asiapitoista ja välillä haastavaakin pohdittavaa, ja mielenkiinto säilyi loppuun asti”, Waris kiittelee.