Uutiset

1.7.2020

Merikotkien rengastustyö Lokan ja Porttipahdan tekojärvillä käynnissä

Kerroimme helmikuussa vuosina 2020-2022 tapahtuvasta yhteistyöstämme Lapin lintutieteellisen yhdistyksen kanssa, jossa muun muassa tuemme merikotkien rengastuksia ja Lokan ja Porttipahdan tekojärvien alueen linnustokartoituksia. Merikotkien rengastustyö alueella aloitettiin juhannuksen jälkeen, ja työ jatkuu koko heinäkuun ajan. Linnustokartoitus, jossa määritetään alueen lintulajit ja niiden lukumäärä, aloitettiin talvella, ja kartoitus jatkuu kuluvan kesän aikana.

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien alue on muodostunut vuosikymmenten aikana tärkeäksi elinympäristöksi merikotkille, ja alueella arvioidaan pesivän nykyisin noin 27-30 merikotkaparia.

Merikotkien rengastus alkaa yleensä jo aiemmin, mutta Lapin valtavan lumimäärän vuoksi työ päästiin aloittamaan hieman tavanomaista myöhemmin. Työssään rengastajat käyttävät Metsähallituksen kesäkuun alussa tekemällä lennolla kerättyä tietoa merikotkien pesien lukumäärästä ja sijainneista.

”Erityistä lukumäärällistä rengastustavoitetta ei ole, mutta työssä pyritään käymään mahdollisimman monella pesällä, joista on saatu poikashavaintoja”, kertoo rengastaja Olli-Pekka Karlin.

Valtaosalle pesistä pääsee autolla, mönkijällä ja jalan, mutta joillekin pesille on helpompi liikkua vesiteitse, jolloin saadaan samalla tehtyä myös vesiltä käsin tehtävää linnustokartoitusta. Kesäkuun viimeisellä viikolla veneellä liikuttiin kahdelle merikotkan pesälle kartoituksen yhteydessä. Maastossa puolestaan rengastettiin kolme merikotkan poikasta, ja maastossa tehtävät rengastukset jatkuvat vielä heinäkuun aikana. Liikkuessaan autolla ja kävellen rengastajat ennättävät käydä yhden päivän aikana 2-3 pesällä.

”Alueen suuruudesta kertoo se, että venematkaa kertyi yli 200 kilometriä kahden päivän aikana”, Karlin kuvaa.

Merikotkan pesäkamera asennetaan syksyllä

Tälle kesälle kaavailtu kameran asentaminen merikotkan pesään siirtyy syksylle.

”Pesien rakentaminen alkoi niin nopeasti, ettei kameraa voitu enää asentaa häiritsemättä kotkia. Kameran tulee olla valmiina jo ennen kuin merikotka aloittaa pesän rakentamisen maaliskuussa”, kertoo Kemijoki Oy:n aluepäällikkö Jyrki Autti.

Rengastuksen ohella kartoitetaan ja lasketaan tekojärvien linnustoa. Aiempi kartoitus on tehty 1990-luvulla, ja uuden kartoituksen avulla saadaan ajantasaista tietoa siitä, miten linnusto alueella on sittemmin kehittynyt.

Lokan ja Porttipahdan linnustoselvitys sekä merikotkien rengastukset ja kotkien satelliitti- ja pesäkameraseuranta ovat osa tekojärvien kehittämishanketta. Kehittämishankkeen tarkoituksena on kasvattaa tietoisuutta altaiden linnustosta ja erityisesti juuri alueella asuvista merikotkista, jotka muuttivat tekojärvien kupeeseen altaiden rakentamisen yhteydessä 1970-luvulla.

”Kalastuksen, kauniiden maisemien ja hiljaisuuden lisäksi merikotkien näkeminen on mielestäni erinomainen syy käydä tekojärvien alueella”, Autti toteaa lopuksi.

Lisätietoja
Jyrki Autti, aluepäällikkö
Kemijoki Oy
jyrki.autti@kemijoki.fi
Puhelin 020 703 4425