Uutiset

2.9.2019

Ennätyskalasaaliita kalakilpailuissa Kemijoella

Kauniina elokuisena kesäpäivänä Alakorkaloon Kemijoen varrelle kokoontui innokkaita kalastajia. Rannasta lähti aamulla 18 venekuntaa, joilla kaikilla oli vain sama tavoite – saada kalaa. Kalaa alueella tulikin ja kilpailun tulokset puhuvat puolestaan. Kahdeksan tuntia kestäneen kilpailun voittaja sai uskomattomat 27 kiloa kalaa ja kymmenen parasta venekuntaa sai jokainen yli kymmenen kiloa kalaa.

Kyseessä oli vetouistelun Peräpohjola cupin osakilpailu, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Rovaniemellä. Kun vetouistelijat kiertelivät veneineen vesillä, lasten onkikilpailu oli täydessä vauhdissa rannalla.

Nyt ensimmäistä kertaa Rovaniemellä järjestetty Peräpohjola cupin osakilpailu kunnioittaa historiaan jääneen Jätkänkynttilä-uistelukilpailun perinnettä.

Kilpailussa siimat olivat todentotta kireinä, sillä vieheisiin tarttui muun muassa kirjolohta, haukea, kuhaa ja ahvenia. Uistelukilpailun alueena toimi Suutarinkorvan sillan ja Ounasjoensillan välinen alue Kemijoella.


Kuvaaja Risto Iltanen

Osakilpailun kilpailunjohtajana toimi Peräpohjola cupin rahastonhoitaja Matti Koivisto. Hänen innostuksensa vetouisteluun alkoi nuorena 2000-luvulla, kun Rovaniemellä järjestettiin Jätkänkynttilä-uistelua. Tuolloin kilpailuun osallistui satoja venekuntia ja se oli valtava tapahtuma.

”Jätkänkynttilä-uistelun aikaan osallistujamäärä oli moninkertainen. Nykyään kilpailijamäärät ovat huomattavasti pienempiä, mutta kalaa joessa tämän kilpailun perusteella on todella paljon”, Koivisto toteaa.

Lasten onkikilpailussa oli iloa ja suuria saaliita

Kemijoki Oy oli mukana tukemassa tapahtumaa taloudellisesti sekä järjestämällä jokirantaan ohjelmaa myös perheen pienimmille. Onkikilpailussa oli kaksi ikäkategoriaa – yli ja alle 10-vuotiaat – jotka keräsivät mukaan yhteensä yli 30 innokasta pientä kalastajaa.

”Oli upeaa nähdä aito ilo lasten kasvoilla, kun he virittelivät joko omia tai Kemijoki Oy:ltä saamiaan onkia”, iloitsee Kemijoki Oy:n ympäristöasiantuntija Maria Pikkupirtti. Tästä kilpailusta kukaan ei lähtenyt tyhjin käsin kotiin, sillä osallistujille oli tarjolla makeisia, Kemijoki-onkia ja heijastimia kotiin viemisiksi. Parhaiten kaloja narrannut sai yhteensä noin kymmenen kalaa ja parhaat palkittiin myös mitalein.

Jokivarsi elää ja on aktiivinen. ”Tapahtumasta kuulemamme palaute oli erinomaista. Toivomme, että tämän kaltaiset tapahtumat saavat jatkoa ja niihin osallistuu mahdollisimman paljon paikallisia toimijoita ja sidosryhmiämme. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme”, Pikkupirtti lopettaa.

Voit seurata Peräpohjola cupia Facebookissa.