Ympäristöaiheinen koululaiskilpailu käynnistyy
Kemijoki Oy kutsuu Kemijoki-varren koulujen opettajat ja oppilaat kertomaan, mitä joki merkitsee ympäristönä. Luovuuskilpailu on yhteisöllinen tapa pysähtyä miettimään tutun joen merkitystä ja päästää luovuus valloilleen. Kilpailun teema voidaan yhdistää monipuolisesti ja joustavasti eri oppiaineisiin. Oppilaat voivat ikään katsomatta osallistua ja kertoa oman tarinansa yhdessä.
Kilpailu toteutetaan kevätlukukauden 2015 aikana jokivarren ala- ja yläkouluille sekä lukioille Rovaniemellä, Tervolassa, Kemijärvellä, Pelkosenniemellä ja Sodankylässä.
Kilpailu on yhteisöllinen. Osallistua voivat luokat, ryhmät, kurssit, useampi luokka yhdessä tai vaikka pieni koulu kokonaisuudessaan. Ryhmällä ei ole maksimikokoa, mutta jokaisen ryhmässä olevan pitää osallistua kilpailutyön toteutukseen. Koulukohtaisesti osallistuvia luokkia tai ryhmiä voi olla useita. Huomioimme osallistuvan ryhmän kouluasteen kilpailun arvioinnissa, samoin sen, jos ryhmässä on eri-ikäisiä oppilaita.
Osallistuvan ryhmän kilpailutoteutus voi olla esimerkiksi kollaasi, piirros, maalaus, tietokonepeli tai musiikkikappale. Luovuudelle ei ole rajoja, yhteisenä nimittäjänä on Kemijoki ja ympäristö. Teokset kootaan Kemijoki.fi-verkkosivuille kaikille avoimeksi galleriaksi.
Ilmoittautumislomake aukeaa joulukuun alkupäivinä ja ilmoittautuminen päättyy 15.12. Koulujen edustajat ovat saaneet kutsun 8.12. Rovaniemellä järjestettävään infotilaisuuteen.
Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä.
Lisätietoa: