Veden voimalla -blogi: Käyttöönotto oli iso virstanpylväs HYCAP-hankkeessa, mutta työ sähkövaraston parissa jatkuu edelleen
Otimme maaliskuussa käyttöön sähkön kulutusta ja tuotantoa tasapainottavan sähkövaraston Kurkiaskan voimalaitoksella. HYCAP-nimellä kutsuttu hanke sujui hyvin – kiitos onnistumisesta kuuluu Kemijoki Oy:n vesivoimaosaajille ja yhteistyökumppaneille.

HYCAP-hankkeessa asennetut kaksi valkoista merikonttia komeilevat nyt Kurkiaskan voimalaitoksen edustalla. Niihin rakennettu sähkövarasto varastoi sisäänsä pienen määrän sähköä ja purkaa sen tarvittaessa sähköverkkoon. Tämän jälkeen sähkövarasto latautuu uudelleen samalla, kun voimalaitos jatkaa uusiutuvan ja ilmastoystävällisen säätösähkön tuotantoa.
Mutta miksi sähkövarasto tarvittiin? Isossa kuvassa taustalla on sähköjärjestelmän muutos, joka johtuu vaihtelevan tuuli- ja aurinkovoiman tuotannon nopeasta kasvusta. Sen myötä sähköverkon tasapaino, jossa kulutuksen ja tuotannon pitää aina säilyä 50 hertsin tasapainotilassa, heilahtelee entistä enemmän.
Tuotantoa ja kulutusta suunnitellaan yleensä vuorokaudeksi eteenpäin, mutta jos vaikka tuulta onkin odotettua vähemmän – tai voimalaitos vikaantuu – pitää uupuva sähkö saada jostain tasapainon säilyttämiseksi. Sitä saadaan reserveistä, joiden tehtävänä on vastata heilahduksiin. Vesivoimalaitokset ovat mukana reservissä niiden verrattoman säätökyvyn vuoksi.
Tästä pääsemme siihen, miksi sähkövarasto on niin mullistava. Nopea sähkön tuotannon säätäminen on vesivoimalaitokselle peruskauraa. Sähköjärjestelmän muutoksen myötä näihin muutoksiin pitää kyetä vastaamaan yhä nopeammin, mikä laittaa koneiston koville. Tällöin myös vikatilanteita voi sattua aiempaa useammin. Tilanteen kehkeytyessä koneisto saatetaan joutua jopa peruskorjaamaan huomattavasti suunniteltua aikaisemmin.
Sähkövaraston pieni sähköpurske antaa voimalaitokselle muutaman sekunnin tai sekunnin sadasosan verran lisäaikaa kasvattaa tuotantoa vaaditulle tasolle. Lisäksi sen tarkoituksena on auttaa pehmentämään koneistoon kohdistuvaa mekaanisten osien kulumista. Ja mitä vähemmän kulumista, sitä vähemmän vikoja – ja turvallisempaa vesisähkön tuotantoa.
Lisää virtaa yhdessä
Vaikka HYCAP-hankkeen sähkövarasto sijaitseekin Kurkiaskan voimalaitoksella, ei kyseessä ole suinkaan vain Kemijoki Oy:n projekti – jos toki rautainen vesivoimaosaajien joukkomme oli luonnollisesti alusta loppuun saakka mukana. Varaston ohjaustekniikka perustuu VEO Oy:n kehittämään hybridisäätimeen, ja VEO myös liitti varaston voimalaitoksen koneistoon ja viritti sen käyttökuntoon. Fingrid puolestaan varmisti, että varasto toimii kuten pitää sähköverkon näkökulmasta.
Jos jokin yhdisti kaikkia osallistujia, oli se jaettu innon tunne: olimmehan me kaikki uudenlaisen ratkaisun äärellä. Yksi hankkeen ehdoton kohokohta oli helmikuussa, kun varasto saapui Kurkiaskan voimalaitokselle. Projektipäällikkönä on aina yksi asia tarkastella varastoa tietokoneen ruudulta, mutta aivan toinen asia, kun varaston näki silmiensä edessä. Tällöin myös varaston toimintaperiaate avautui aivan uudella tavalla.
Asennuksesta ja käyttöönotosta on nyt ehtinyt vierähtää pari kuukautta, mutta työ hankkeen parissa jatkuu edelleen. Alustavissa testeissä saimme varmistettua, että varaston ja voimalaitoksen yhteistyö pelaa kuten olimme alun perin simulointien perusteella odottaneet. Nyt hiomme varaston toimintaa varmistaaksemme, että varasto ja voimalaitos täyttää tarvittavat vaatimukset reserveihin osallistumiselle. Ja jos tulokset osoittavat ratkaisun toimivuuden, voi tulevina vuosina vastaavia kontteja ilmestyä myös muille voimalaitoksillemme.
Tässä vaiheessa haluan vielä kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita ja toivottaa hyvää kesää!
Kirjoittaja Aleksi Sarajärvi työskentelee Kemijoki Oy:llä sähkötekniikan asiantuntijana ja toimii HYCAP-hankkeen projektipäällikkönä. Kiireisen alkukevään jälkeen Aleksi nauttii kesän korvalla kävelyistä jokivarressa yhdessä Monsu-koiran kanssa.