Tulva on päättynyt Kemijoella

Touko- ja kesäkuu olivat keskimääräistä kuivempia koko Kemijoen vesistöalueella. Kuiva jakso on edesauttanut tulvan maltillista hiipumista, koska taivaaltakaan ei ole uutta vettä maastoon tullut. Kevään etenemisestä ja lumen sulamisesta kertoo myös kesäkuun toisella viikolla Rovaniemelläkin havaitut hiirenkorvat puissa.

Kemijoella tulva päättyi noin kesäkuun puolessa välissä, ja tällä hetkellä eletään niin sanottua tulvan häntää virtaamien laskiessa kohti kesän keskimääräisiä lukemia. Kemijoen tulva eteni hyvin maltillisesti ja odotusten mukaisesti koko kevään ajan myöhäisestä tulvahuipun ajankohdasta huolimatta.

Kumppanuus tulvan aikana toimi erinomaisesti

Teimme tiivistä yhteistyötä Fortumin valvomon kanssa koko tulvan ajan. ”Toteutimme viime vuoden tulvasta saamiamme hyväksi havaittuja toimintatapoja tänäkin keväänä. Rovaniemellä teimme osan aikaa iltavuoroa Fortumin valvomon tukena”, kertoo käyttöpäällikkö Heikki Poikela.

Viime kevään tulvaan verrattuna lumen vesiarvot olivat suuremmat, mutta siitä huolimatta tulva oli huomattavasti maltillisempi viileästä säästä johtuen. Pidimme useamman kerran viikossa tulvapalaverin yhdessä Kemijoki Oy:n, Fortumin valvomon sekä Caverionin ja muiden kumppanien kanssa. Lisäksi osallistuimme ELY-keskuksen kanssa tulvapalavereihin säännöstelijän roolissa edellisvuosien tapaan.

”Kemijoki Oy:n osalta haluaisin kiittää kevättulvan parissa työskennelleitä tahoja erinomaisesta yhteistyöstä ja toivottaa kaikille aurinkoista kesää”, Heikki lopettaa.

Lue lisää keväällä julkaistusta tulva-uutisesta.

Voit seurata veden korkeutta, lämpötiloja ja sademääriä Vesitietopalvelusta.

Seuraa viranomaisten ennusteita http://www.ymparisto.fi/vesitilanne

Akuuteissa tilanteissa tietoa saa myös Fortumin vesivoimaoperaattorilta / 010 454 8300


Lue lisää