Patoturvallisuus käytännössä – mitä vahingonvaaraselvitys ja turvallisuussuunnitelma tarkoittavat?

Patoturvallisuus ei ole pelkkä tekninen yksityiskohta, vaan keskeinen osa riskienhallintaa, ympäristönsuojelua ja ihmisten turvallisuutta.

Lainsäädäntö asettaa padon omistajille useita patoturvallisuutta koskevia velvoitteita. Näihin kuuluvat muun muassa padon tarkkailu sekä 1-luokan padoilla vahingonvaaraselvityksen ja turvallisuussuunnitelman laatiminen. Asiakirjojen avulla tunnistetaan mahdollisten onnettomuus- ja häiriötilanteiden seuraukset ja varaudutaan niihin ennakolta. 

Kemijoki Oy:lle patoturvallisuus on olennainen osa vastuullista vesivoimatuotantoa. Laaja patokanta eri puolilla vesistöä edellyttää järjestelmällistä riskienhallintaa, tiivistä viranomaisyhteistyötä ja jatkuvaa varautumisen kehittämistä. 

1-luokan eli vahingonvaaraltaan merkittävimmille padoille laaditaan vahingonvaaraselvitys, jonka tavoitteena on arvioida padon mahdollisesta onnettomuudesta aiheutuvaa vahingonvaaraa. Patoturvallisuuslain mukaisessa luokittelussa 1-luokan pato on pato, joka onnettomuuden sattuessa saattaa aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle taikka huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle. 

Käytännössä vahingonvaaraselvitys vastaa kysymykseen siitä, mitä tapahtuisi, jos pato sortuisi. Selvityksessä tarkastellaan sortumista kohdissa, joissa siitä aiheutuisi suurin vahingonvaara, ja arvioidaan, miten padottu vesi tai muu aine sekä siitä aiheutuva tulva-aalto leviäisivät vaikutusalueelle. Samalla tunnistetaan keskeiset vahinkokohteet, kuten asutus, infrastruktuuri ja ympäristön kannalta herkät alueet, sekä arvioidaan niille mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja. Näin muodostetaan kokonaiskuva patomurtuman vaikutuksista ja niistä alueista ja kohteista, joissa varautumisen merkitys korostuu. 

Selvityksen tulokset esitetään muun muassa karttoina ja taulukoina, jotka kuvaavat tulvan laajuutta, syvyyttä, virtausnopeuksia ja etenemistä ajassa. Lisäksi laaditaan vahinkoarvioita, jotka havainnollistavat seurausten mittakaavaa. Kemijoki Oy:ssä tietoja hyödynnetään myös operatiivisessa varautumisessa. Tulvakartat, tulvan saapumisajat ja tunnistetut kriittiset kohteet tukevat ennakointia sekä pelastusviranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä. Selkeä esitystapa on tärkeä etenkin tilanteissa, joissa tietoa tarvitaan nopeasti päätöksenteon tueksi. 

Siinä missä vahingonvaaraselvitys kuvaa mahdollisen patomurtuman seurauksia, 1-luokan padon turvallisuussuunnitelma määrittelee padon omistajan toimintaa onnettomuus- ja häiriötilanteissa. Suunnitelmassa kuvataan ennaltaehkäisevät toimet, toimintatavat tilanteen hallitsemiseksi ja vahinkojen rajoittamiseksi sekä toimenpiteet ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseksi. 

Keskeinen osa turvallisuussuunnittelua on toimiva tiedonkulku. Vastuiden ja toimintaketjujen tulee olla selkeitä, jotta tieto häiriö- tai onnettomuustilanteesta välittyy nopeasti oikeille tahoille. Suunnitelmassa huomioidaan myös käytettävissä olevat resurssit, kuten henkilöstö, materiaalit ja kalusto. Kemijoki Oy:ssä turvallisuussuunnitelmat toimivat käytännön varautumisen työkaluina ja tukevat yhteistyötä viranomaisten kanssa. 

Turvallisuussuunnitelman tulee vastata padon ja sen toimintaympäristön ajantasaista tilannetta. Siksi suunnitelmia, toimintamalleja ja niihin liittyviä tietoja ylläpidetään osana jatkuvaa patoturvallisuustyötä. Muuttuvat olosuhteet, kuten ilmastonmuutoksen vaikutukset virtaamiin ja tulviin, lisäävät ennakoinnin ja ajantasaisen tiedon merkitystä. 

Patoturvallisuusviranomaisella on kokonaisuudessa keskeinen rooli. Viranomainen vastaa padon luokittelusta sekä sille lainsäädännössä kuuluvasta patoturvallisuusasiakirjojen käsittelystä ja patoturvallisuuden valvonnasta. Kemijoki Oy tekee viranomaisten kanssa tiivistä yhteistyötä, jotta selvitykset ja suunnitelmat täyttävät asetetut vaatimukset ja palvelevat käytännön turvallisuustyötä. 

Vahingonvaaraselvitys ja turvallisuussuunnitelma täydentävät toisiaan: vahingonvaaraselvitys kuvaa, mitä mahdollisesta patomurtumasta voisi seurata, kun taas turvallisuussuunnitelma määrittelee, miten häiriö- ja onnettomuustilanteissa toimitaan. Ne ovat kuitenkin vain osa patoturvallisuuden kokonaisuutta. Siihen kuuluvat olennaisesti myös padon tekninen turvallisuus, tarkkailu, tarkastukset, kunnossapito ja muut turvallisuutta ylläpitävät menettelyt. 

Kemijoki Oy:lle nämä asiakirjat eivät ole ainoastaan lakisääteisiä velvoitteita, vaan käytännön työkaluja vastuulliseen ja ennakoivaan patoturvallisuustyöhön. Ajantasainen tieto, selkeät toimintamallit ja toimiva viranomaisyhteistyö tukevat varautumista ja mahdollistavat nopean ja hallitun toiminnan poikkeavissa tilanteissa. 

Tästä saatiin käytännön esimerkki Petäjäisen padolla 27.9.2026, kun padon märän puolen luiskassa tapahtui paikallinen sortuma. Sortuma rajoittui tukipenkereeseen eikä padon tiivisrakenteena toimiva moreenisydän vaurioitunut, eikä padon turvallisuus ollut uhattuna. Tilanteeseen reagoitiin nopeasti: sortuma-alue täytettiin noin 300 tonnilla louhetta ja pato turvallistettiin saman illan aikana. Tapaus testasi samalla turvallisuussuunnitelmassa määriteltyjä toimintamalleja käytännössä ja konkretisoi ennakkovarautumisen merkityksen häiriötilanteen hallinnassa. Jatkotutkimuksissa sortuman alta löydettiin suunnitelma-asiakirjoista puuttuva kaivanto, jonka arvioidaan mahdollisesti liittyvän padon rakentamisen aikaisiin kuivatusjärjestelyihin. 


Lue lisää