Ossauskosken voimalaitos on jälleen toiminnassa – Laitoksella tapahtui öljyvahinko 25.6.2020

Ossauskosken voimalaitoksella tapahtui öljyvahinko torstaina 25.6.2020. Aerosolimainen öljysumu aiheutti automaattisen palohälytyksen klo 00:37.

Voimalaitoksen sisätiloihin valui noin 600 litraa hydrauliöljyä. Osa öljystä – alle 50 litraa – valui voimalaitoksen vuotovesijärjestelmään ja sitä kautta Kemijokeen.

Kemijokeen päässyt öljy saatiin puomitettua voimalaitoksen alakanavaan, josta se käsiteltiin ympäristöviranomaisten ohjeistuksen mukaisesti torstai-iltapäivän aikana. Puhdistustyöt teki Kemin pelastuslaitos.

”Öljyntorjuntapuomi esti hydrauliöljyn leviämistä muualle vesistöön. Osa öljystä poistettiin, osa haihtui ilmaan ja pieni määrä öljyä sekoittui virtaavaan veteen. Kemijokeen sekoittuneen öljyn määrä on niin pieni, ettei se aiheuta terveys- tai ympäristöhaittaa”, toteaa Kemijoki Oy:n ympäristöpäällikkö Erkki Huttula.

Öljyvahingon aiheutti laitevika koneistossa, joka oli poissa käytöstä huollon vuoksi. Ossauskosken voimalaitoksen kaksi muuta koneistoa pysäytettiin öljyvuodon vuoksi. Nyt voimalaitos on jälleen tuotantokäytössä. Laitoksen kolmesta koneistosta kaksi saatiin takaisin toimintaan torstai-illan aikana.

Kemijoki Oy:n Ossauskosken vesivoimalaitos sijaitsee Kemijoen varressa Tervolassa, 17 kilometriä Tervolan kirkonkylästä Rovaniemelle päin. Vesivoimalaitoksessa on kolme koneistoa ja se tuottaa vuodessa keskimäärin 501 gigawattituntia (GWh) energiaa.

Lisätiedot:

Timo Torvinen
Varatoimitusjohtaja, Kemijoki Oy
Puhelin 020 703 4411
Sähköposti timo.torvinen@kemijoki.fi

Erkki Huttula
Ympäristöpäällikkö, Kemijoki Oy
Puhelin 020 703 4431
Sähköposti erkki.huttula@kemijoki.fi


Lue lisää