Lieksankosken voimalaitoksella yli 500 kävijää

Lieksankosken vesivoimalaitoksen avoimissa ovissa kävi reilut 500 vierailijaa katsomassa, mitä ulkoapäin hyvinkin tuttu laitos kätkee sisäänsä. Peruskorjauksen ollessa meneillään yleisö pääsi katsomaan koneiston osia, jotka oli nostettu pois paikoiltaan. Uutta virtaviivaista juoksupyörää, staattoria ja roottoria pääsi käsin koskettelemaan.

Rovaniemeltä tullut Kemijoki Oy:n miehistö yllättyi iloisesti avoimien ovien suosiosta. Keltaliiveihin pukeutuneet oppaat, alan parhaimmistoa olevat asiantuntijat, saivat sydämensä kyllyydestä puhua lempiaiheestaan vesivoimasta. Lieksalaiset olivat kiitollinen yleisö, sillä he kyselivät paljon ja vastaavasti kertoivat kiinnostavia omakohtaisia laitokseen liittyviä kokemuksiaan. Vuonna 1958 – 60 rakennetun laitoksen rakentajiakin oli paikalla muistelemassa silloista urakkaansa.

Kehityspäällikkö Jussi Pyyny vastaa Kemijoki Oy:ssä mm. patotuvallisuudesta. Tässä hän kuuntelee Lieksankosken rakennustöissä aikanaan olleen Kalevi Nevalaisen muisteluja. Hän kertoi, kuinka rakennustyömaan parakkien takana oleva ruokajätepaikka houkutteli rottia paikalle pesimään. Kun alakanavan kalliota louhittiin, säikäyttivät räjäytykset rotat liikkeelle ja ne pakenivat koneasemalle. Reitin ne tekivät pureksimalla virtakaapelin ympäriltä kumin irti ja puikahtamalla siitä välistä sisään. Nevalaisen jatkaessa vielä laitoshoitajana laitoksen valmistuttua, hän kertoi toimenkuvaan kuuluneen rottien pyydystämisen.

Asiakasvastaava Aki Nygren Maintpartnerista työskentelee Lieksanjoen laitoksilla. Kemijoki Oy:llä on Maintpartnersin kanssa paikalliskäyttö- ja kunnossapitosopimus. Hän kurkistaa opastettaviensa kanssa monttuun, josta koneisto on remontin ajaksi nostettu pois.

Käyttökeskuksenpäällikkö Erkki Nuortio pyörittää joukkoineen kolmessa vuorossa Kemijoki Oy:n 20 voimalaitoksen koneistoja Rovaniemeltä, myös Lieksanjoen laitoksia. Nuortio selvittää kuulijoilleen, kuinka tärkeä on vesivoiman rooli koko Suomen sähköjärjestelmän ylläpidossa. Vesi on hetkessä ajettavissa turbiineihin varasto- ja patoaltaista, silloin kun me sähkönkäyttäjät sitä tarvitsemme.

Kehityspäällikkö Reima Mäkinen vetää peruskorjaus- ja tehonnostoremontteja Kemijoki Oy:ssä. Hän toi koko projektiryhmänsä avoimiin oviin ja asiantuntijat saivatkin panna parastaan lieksalaisten kysellessä runsaasti laitoksen yksityiskohdista.

Kunnossapitomestari Veli Posiolla on hyvä tuntuma laitokseen, sillä hän on yksi niistä noin paristakymmenestä rovaniemeläisestä, jotka tekevät remontin aikana enemmänkin töitä Lieksassa.

Johtaja Timo Torvinen kertoo uuden juoksupyörän painavan 13 700 kg, ja että juoksupyörän siipien virtaviivainen muoto on nykyaikaisen tietoteknisen suunnittelun tulosta. Muotoiltujen siipien ansiosta mahdollistuu suurempien vesimäärien läpivirtaus ja saadaan enemmän tehoa.

Kalastusmestari Jyrki Autti on Kemijoki Oy:n kala-asiantuntija ja hän kertoi mm. kuinka istukkaat ovat menestyneet ja merkittyjen kalojen palautuksista. Järvilohien noususta, kuhakannasta ja vanhan uoman juoksutuksista riitti juttua hänen infopisteessänsä.

Lieksan kalamiehet ry paistoi 600 makkaraa neljän tunnin aikana.

Kahvinkeitin porisi tauotta Lieksan SOL:n reippaiden naisten hoitamana. Pullia syötiin 472 kappaletta.

Lämmin kiitos kaikille kävijöille käynnistä!

Lue lisää Lieksankosken peruskorjauksesta

Teksti ja kuvat: Anu Pesonen


Lue lisää