Kemijoki Oy:n asiantuntijoiden joukko vahvistuu – Esittelyssä kuusi uutta vesisähköosaajaamme

Aaron Pasula, Heikki Hepoaho, Tommi Siivonen ja Tuomas Leppäkangas aloittivat uusissa tehtävissään huhtikuussa, Henna Pulkkinen toukokuussa ja Janne Rinnemaa kesäkuun alussa. Nyt asiantuntijamme kertovat, miten työt Kemijoki Oy:ssä ovat lähteneet käyntiin.

Kuvassa Henna Pulkkinen, Aaron Pasula ja Heikki Hepoaho.

Tiedon jalostaminen ja vastuullisuus innostavat

Aaron Pasula aloitti huhtikuun alussa controllerina. Hänen toimenkuvaansa kuuluu talouden, vastuullisuuden ja investointien raportointi- ja kehittämistehtäviä esimerkiksi yritysvastuuraportoinnin parissa. Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Aaron on toiminut aiemmin muun muassa avustavan tilintarkastajan tehtävissä. “Pidän tiedon käsittelemisestä ja jalostamisesta. Pääsen työssäni hyödyntämään ja kehittämään myös talouteen liittyvää osaamistani”, Aaron kuvaa.

Tiivis työyhteisö saa Aaronilta kiitosta. “On ollut yllättävääkin huomata, miten monella yhtiöläisellä on taustallaan pitkä historia Kemijoki Oy:ssä. Se kertoo siitä, että työntekijöistä pidetään hyvää huolta”, Aaron toteaa.

Työn merkityksellisyys korostuu sidosryhmätyössä

Heikki Hepoaho toimii viestintäpäällikkönä. Hän suunnittelee ja toteuttaa viestinnän ohella yhtiön erilaisia yhteistyöhankkeita. Heikillä on pitkä kokemus brändityöstä ja strategisesta viestinnästä, ja hän on työskennellyt muun muassa tiedekeskusympäristöissä, Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa ja Metsähallituksessa.

Tehtävässä puhuttelivat Kemijoki Oy:n vahva brändi ja merkitys uusiutuvan vesivoiman tuottajana. “Yhtiön rooli puhtaan siirtymän edistäjänä tuntui luontevalta jatkumolta aiemmalle työlleni. Sidosryhmien kanssa toimiminen tekee työstäni vaihtelevaa ja kiinnostavaa”, Heikki kiittelee, ja jatkaa: “Tykkään herättää keskustelua, ja koen yhteistyön esimerkiksi jokivarren asukkaiden kanssa hyvin merkitykselliseksi.”

Vahva vesivoimaosaaminen tukee työssä

Tommi Siivonen työskentelee lakiasioiden asiantuntijana. Toimenkuvaan lukeutuvat muun muassa hankkeiden luvitus ja niihin liittyvä edunvalvonta. Tommi on työskennellyt asianajo- ja lakiasiaintoimiston juristina, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton edunvalvontajuristina sekä käräjäoikeuden notaarina ja virkaa toimittavana käräjätuomarina. Kemijoki Oy oli Tommille ennestään tuttu yhtiö. Hän on toiminut vesivoimaan liittyvien lakiasioiden parissa 1990-luvulta lähtien.

Uudessa työyhteisössä parasta ovat mukavat ja ammattitaitoiset työkaverit. ”Rovaniemi on hieno kaupunki kahden suuren joen risteyksessä, ja toimistollemme on mukavaa tulla töihin. Työtehtäväni tuovat uusia ja kiinnostavia näkökulmia aiemman työkokemukseni rinnalle”, Tommi sanoo.

Monipuolisuus näkyy päivittäisissä tehtävissä

Tuomas Leppäkangas aloitti vakituisena hallintoasiantuntijana huhtikuun alussa, mitä edelsi työ harjoittelijana kesästä 2024 lähtien. Tuomas on toimitusjohtajan hallinnollinen avustaja ja varmistaa johtoryhmätyön sujuvuuden. Ennen Kemijoki Oy:tä Tuomas on toiminut muun muassa kirjanpidon ja ostoreskontran tehtävissä.

Tuomas kiinnostui mahdollisuudesta työskennellä uusiutuvan energian alalla. “Tehtävien monipuolisuus on toimenkuvani parhaita puolia. Nautin siitä, että saan haastaa työssä itseäni”, Tuomas kertoo, ja jatkaa: ”On ilo olla osa työyhteisöä, jolla on uusiutuvan energiantuotannon alalla aito merkitys.”

Pumppuvoimalaitoshanke tarjoaa kiinnostavia näkökulmia

Henna Pulkkinen työskentelee patoturvallisuusasiantuntijana patoihin liittyvien investointien ja kunnossapidon parissa. Rovaniemeläinen Henna oli pitkään konsultti ja toimi esimerkiksi Sitowisen infrarakennushankkeiden rakennuttamis- ja valvontatehtävissä. “Lähes 20 vuotta konsulttimaailmassa työskenneltyäni halusin löytää työhöni uudenlaista näkökulmaa”, Henna avaa.

Henna on mukana Ailangantunturin pumppuvoimalaitoshankkeen projektiryhmässä, mikä lukeutuu työn kiinnostavimpiin puoliin. “On äärimmäisen mielenkiintoista päästä mukaan projektiin, jonka kaltaista ei ole Suomessa aikaisemmin suunniteltu tai toteutettu”, Henna kertoo. Kemijokilaisten vastaanotto on ollut lämmin. “Työni on hyvin opettavaista, sillä työyhteisömme koostuu vanhemmista konkareista ja tuoreesta osaamisesta”, Henna summaa.

Monialaista työtä vesivoiman parissa

Janne Rinnemaa aloitti kesäkuun alussa sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörinä. Hän osallistuu työssään automaatio- ja sähköjärjestelmien kunnossapito- ja kehitystehtäviin sekä investointiprojektien toteutukseen. Janne muutti vuonna 2018 Rovaniemelle ja aloitti työskentelyn vesivoima-alalla. “Jo aiemmin työskennellessäni sähköasentajana vesivoimalaitoksilla huomasin, kuinka monipuolista ja teknisesti vaativaa työ tällä alalla on”, Janne kertoo.

Uudet tehtävät ovat lähteneet käyntiin mukavasti. Vesivoimassa Jannea innostaa mahdollisuus olla mukana rakentamassa tulevaisuuden sähköjärjestelmää. ”Kiinnostuin Kemijoki Oy:stä erityisesti sen vahvan asiantuntijuuden, vastuullisen toiminnan ja alueellisen merkityksen vuoksi. Jo ensimmäisten työviikkojeni aikana olen huomannut, kuinka monialainen yhtiö on”, Janne päättää.

Toivotamme kaikki uudet asiantuntijamme lämpimästi tervetulleiksi kemijokilaisten joukkoon!

Lisätietoja

Tarja Zitting-Huttula
Johtaja, ihmiset ja viestintä
Kemijoki Oy
Sähköposti tarja.zitting-huttula@kemijoki.fi
Puhelin 020 703 4414


Lue lisää