Ennätyksellisen hyvä tuotantovuosi 2015

Vesivuosi 2015 oli Kemijoki Oy:n historian toiseksi suurin tuotantovuosi. Vuonna 2015 sähköä tuotettiin 20 voimalaitoksellamme yhteensä 5 333 gigawattituntia, mikä on 20 prosenttia keskimääräistä enemmän.

Tuotantomäärä vastaa lähes 800 000 suomalaisen kotitalouden sähkönkulutusta. Yli 5 000 gigawattitunnin kokonaistuotanto vuodessa meni rikki kolmannen kerran Kemijoki Oy:n historiassa.

”Vuosi oli runsasvetinen. Kevättulva oli volyymilta iso ja kesti pitkään. Kesän ja syksyn runsaiden sateiden myötä luonnon valumaa riitti loppuvuoden. Myös marras- joulukuussa oli tavallista enemmän vettä käytettävissä, kun ensilumi suli vedeksi”, Kemijoen valvomoinsinööri Yrjö Koivisto kertoo. 

Kesä- ja syyskuukaudet olivat erittäin suuria tuotantokuukausia. Taivalkosken koneiston 2 peruskorjaus vaikutti osaltaan alentavasti tuotantomäärään, kun yksi kolmesta koneesta oli poissa käytöstä noin viisi kuukautta.

Noin puolet Suomen uusiutuvasta sähköenergiasta on vesivoimaa, ja Kemijoki Oy tuottaa siitä kolmanneksen. Vesivoima varmistaa sähkön saatavuuden silloin kun sitä tarvitaan: vesivoimalla tuotetaan noin 80-90 % Suomessa tuotetusta säätösähköstä. Säätösähköksi sanotaan sähköä jonka tuotantomääriä voidaan nopeasti muuttaa tarpeen mukaan. Vesivoimalaitoksen käynnistämiseen tarvitaan vain muutama minuutti.

Lisätiedot

Yrjö Koivisto,
Valvomoinsinööri
yrjo.koivisto@kemijoki.fi

Ismo Heikkilä
Johtaja, Vesivoima ja reservit
ismo.heikkila@kemijoki.fi


Lue lisää