Alvar Aallon suunnittelema voimalaitos kiinnosti yleisöä Lieksassa
Järjestimme elokuussa avoimien ovien päivän Lieksankosken voimalaitoksella. Vastikään peruskorjaamamme voimalaitos herättikin runsaasti kiinnostusta alueen sidosryhmissämme, ja vierailijoita voimalaitoksella kävi noin 400.
Avoimien ovien aikana vieraat pääsivät ihastelemaan Alvar Aallon arkkitehtuurista taidonnäytettä lähietäisyydeltä. Laitoksen tekniikkaa ja arkkitehtuuria esittelemässä oli sekä Kemijoki Oy:n asiantuntijoita että voimalaitoksen paikalliskäytöstä ja kunnossapidosta paikallisesti vastaavan kumppanimme Maintpartner Oy:n asiantuntijoita. Vieraat pääsivät tutustumaan laitokseen myös sisältäpäin.
”Olemme säännöllisesti järjestäneet vastaavia tapahtumia eri voimalaitoksillamme. Toimimme kolmella vesistöalueella ja tällaisilla tapahtumilla tavoitamme erinomaisesti paikalliset sidosryhmämme. Tapahtumasta saamamme palaute oli jälleen erittäin positiivista ja oli ilo huomata, että vesivoima ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus kiinnostivat ihmisiä”, sanoo Kemijoki Oy:n Kymi- ja Lieksanjoen aluepäällikkö Helena Ylihurula.
Kemijoki Oy on peruskorjannut molemmat Lieksanjoella sijaitsevat Pankakosken ja Lieksankosken voimalaitoksensa. Huhtikuussa takaisin tuotantokäyttöön saadun Lieksankosken voimalaitoksen ykköskoneiston turbiiniteho kasvoi noin yhdellä megawatilla noin 9 megawattiin.
Yksityiskierros tulevaisuuden vesivoimaosaajille
Osana sidosryhmätyötämme, teemme yhteistyötä eri alueiden koulujen ja oppilaitosten kanssa. Päivää ennen kaikille avoimia ovia, kutsuimme Pohjois-Karjalassa ammatillista koulutusta järjestävän Riverian Lieksan koulutusyksikön opiskelijoita tutustumaan vesivoimalaitokseen.
Tutustumiskäynnillä opiskelijoiden mukana oli Riverian koulutuspäällikkö Juha Liiten. ”Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme näin isolla porukalla tutustumaan vesivoimalaitokseen. Teemme tiivistä yhteistyötä sekä Pankakosken että Lieksankosken voimalaitosten käytöstä ja kunnossapidosta vastaavan Maintpartnerin kanssa. Heidän kauttaan opiskelijoitamme on työskennellyt Kemijoki Oy:n voimalaitoksilla esimerkiksi joustavalla oppisopimuksella.”
Tekniikan alalle kasvaville ja kouluttautuville nuorille vierailu oli silmiä avaavaa. Vesivoima on tuotannon ja tekniikan näkökulmista niin valtavaa, että välillä kokoluokkaa joutui konkretisoimaan oppilaille. Laskeskelimme, että Lieksankosken voimalaitoksen tuotanto vastaa noin 30 000 mopoauton tarpeisiin.
Liiten toteaa, että vesivoiman tuotantoa voi lähestyä useasta eri näkökulmasta ja opiskelijoille oli tärkeää kuulla, miten monipuolisesti eri alojen ammattilaisia vesivoima työllistää.
”Oppilaitoksemme sekä opiskelijamme arvostavat, että Kemijoki Oy kutsui meidät yksityiskierrokselle ja pääsimme perehtymään vesivoiman tuotantoon”, hän lopettaa.