Ailangantunturin pumppuvoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi jatkuu asukaskyselyllä

Jatkamme Ailangantunturin pumppuvoimalaitoksen esisuunnittelua ja kartoitamme suunnitellun laitoksen sekä voimajohtovaihtoehtojen vaikutuksia Kemijärven alueen talouteen, ihmisiin ja ympäristöön. Selvitämme alueen nykyistä käyttöä asukaskyselyllä. Arvioimme sen sekä muiden selvitysten perusteella pumppuvoimahankkeen vaikutuksia.

Havainnekuvassa Ailangantunturin pumppuvoimalaitoksen täysi ylävarasto. Kuva ©AFRY Finland Oy

Asukaskyselyyn voivat vastata kaikki, joihin Kemijoki Oy:n pumppuvoimahanke saattaa vaikuttaa. Varmistamme kyselyn avulla, että olennaiset asiat alueen käytöstä sekä näkemykset hankkeen mahdollisista vaikutuksista tulevat tietoomme ja huomioiduiksi.

Toteutamme parhaillaan ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaisia luonto- ja muita selvityksiä. Tutkimme pumppuvoimalaitoksen ja säätösähkön siirtoa varten tarvittavan 400 kilovoltin voimajohdon vaikutukset esimerkiksi pintavesiin ja vesienhoitoon, maa- ja kallioperään sekä pohjavesiin, kalastoon ja kalastukseen, kasvillisuuteen, eläimistöön sekä alueen muihin luontoarvoihin, suojelualueisiin, poronhoitoon, ilmastoon ja ilmanlaatuun sekä alueen yhdyskuntarakenteeseen.

”Suomen ensimmäisestä pumppuvoimalaitoksen arviointiohjelmasta annettiin alkukesästä runsaasti mielipiteitä ja lausuntoja. Myös jokainen vastaus asukaskyselyyn on Ailangantunturin pumppuvoimahankkeen suunnittelun ja kehittämisen kannalta arvokas”, toteaa Kemijoki Oy:n ympäristöpäällikkö Erkki Huttula.

Asukaskyselyn tulokset raportoidaan osana ympäristövaikutusten arviointiselostusta, joka valmistuu keväällä 2025.

Asukaskyselyn osoite on https://mpt.link/Ailangantunturi. Paperiversion kyselystä voi tilata numerosta 050 476 3697. Vastausaikaa on 31.10.2024 saakka.

Infolaatikko: Ympäristövaikutusten arvioinnin eteneminen

  • Laadimme kevään 2024 aikana ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma), joka on suunnitelma siitä, miten Ailangantunturin pumppuvoimahankkeen rakentamisen ja käytön aikaisten ympäristövaikutusten arviointi tehdään. YVA-konsulttina toimii AFRY.
  • Toimitimme Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) YVA-ohjelman Ailangantunturiin suunnitellusta pumppuvoimalaitoksesta sekä 400 kilovoltin voimajohdosta Pirttikoskelle toukokuussa. Esittelimme ohjelmaa yleisötilaisuudessa Kemijärven kaupungintalolla. Lisätietoja ympäristöhallinnon verkkosivuilla.
  • Nyt teemme arviointiohjelman mukaisia luonto- ja muita selvityksiä, joiden valmistuttua koostamme YVA-selostuksen. Siinä kuvataan tehtyihin maastoinventointeihin sekä laadittuihin selvityksiin perustuva arvio hankkeen ympäristövaikutuksista.
  • Jatkamme tiivistä yhteistyötä viranomaisten ja seurantaryhmän kanssa. Esittelemme luonto- ja muiden selvitysten tuloksia yleisötilaisuudessa Kemijärvellä keväällä 2025.
  • Ympäristövaikutusten arviointimenettely on tarkoitus saada päätökseen alkukesän 2025 aikana.
  • Ympäristövaikutusten arviointi toimii perustana hankkeen myöhemmässä vaiheessa tapahtuvalle luvitukselle.
  • Pumppuvoimalaitos voisi olla käytössä aikaisintaan vuonna 2032, jolloin se toimisi Suomen sähköjärjestelmää tasapainottavana energiavarastona, eräänlaisena vesiakkuna.

Lisätietoja

Erkki Huttula
Ympäristöpäällikkö
Kemijoki Oy
Puhelin 020 703 4431
Sähköposti erkki.huttula@kemijoki.fi


Lue lisää