100-vuotias museokone ahkeroi täydellä teholla
Kun kävelet Kymijoen rantaa pitkin, voit aistia 1900-luvun alussa rakennetun tehdasalueen lumoavan miljöön. Punatiilisen voimalaitoksen sisällä on lähes sata vuotta vanha museokone, joka muuttaa edelleen kosken voiman sähköksi.
Kouvolaan, Ankkapurhan koskeen vuosina 1919–1922 rakennettu voimalaitos oli valmistuessaan aikansa suurin vesivoimala. Museokonesalin kattoa koristaa 2,5 metriä korkea puolikaari, jonka alla on neljä peräkkäistä vaaka-akselista vesivoimakonetta.
Yksi koneista on jauhanut sähköä voimalaitoksen alkuvuosista asti. Tästä museokoneesta on näkyvissä näyttävä generaattori sekä kaksipäisen Francis-turbiinin ja generaattorin yhdistävä, vaakatasossa pyörivä akseli.
Voimalaitoksen kolme muuta konetta vaihdettiin uusiin vuosina 1993–1994. Vanhalle museokoneelle tehtiin kattavampi peruskorjaus kymmenen vuotta sitten, ja vuoden 2016 alussa tehdystä huollosta se selvisi pienellä rasvauksella.
Museokone käy, kun vettä on paljon
”Voimalaitoksen kaikkia neljää konetta käytetään sen mukaan, miten paljon vettä joessa on kulloinkin. Museokone otetaan käyttöön silloin, kun vettä on paljon ja kaikkien neljän koneen voimaa tarvitaan. Esimerkiksi tänä keväänä kone on ollut käytössä. Museokone toimii eri tavalla kuin uudemmat koneet, joita voidaan ohjata etäyhteydellä. Siinä ei ole automaatiota, joten se on täysin käsin operoitava,” kertoo voimalaitospäällikkö Janne Ala Kemijoki Oy:stä.
Kymijoen voimalaitoksilla työskentelee Stora Enso Publication Papers Oy:n (SEPP) henkilöstöä. SEPP on Kemijoki Oy:n kumppani, joka vastaa vesivoiman käytöstä ja kunnossapidosta paikallisesti. Näin on toimittu siitä asti, kun Kemijoki Oy osti Inkeroisten voimalaitoksen Fortumilta 2000-luvun alussa.
Vesivoimaa sukupolvelta toiselle
Kymijoki on osa Suomen teollistumisen ja etenkin paperiteollisuuden historiaa. Joen tarina jatkuu myös tämän päivän jälkeen: ”Satavuotias kone on loistava esimerkki vesivoiman pitkäikäisyydestä. Hyvin ylläpidettynä vesivoima on pitkäikäinen investointi ja voimalaitokset tuottavat sähköä useille sukupolville”, Janne kiteyttää.
Kemijoen voimaa Kymijoessa
- Inkeroisten voimalaitos tuottaa vuodessa keskimäärin 80 gigawattituntia (GWh) energiaa, mikä vastaa noin 4 400 nelihenkisen kotitalouden vuoden sähkönkulutusta.
- Kymijoen toinen voimalaitos, Anjalankoski sijaitsee myös Ankkapurhan koskella, Inkeroisen voimalaitoksen vieressä. Se tuottaa vuodessa noin 130 gigawattituntia (GWh) energiaa.
- Yhteensä tuotamme Kymijoella keskimäärin 210 gigawattituntia (GWh) energiaa vuodessa.