Uutiset

13.2.2018

Pankakosken voimalaitos houkutti avoimien ovien päivänä paikalle runsaasti kävijöitä

Lieksanjoen varrella sijaitsevalla Pankakosken voimalaitoksella vietettiin avoimien ovien päivää helmikuun alkupuolella. Tapahtuma keräsi paikalle yli 300 Kemijoki Oy:n toiminnasta ja vesivoimalaitoksesta kiinnostunutta vierailijaa. Muutama vieras oli osallistunut 60-luvulla itse voimalaitoksen rakentamiseen.

Pankakosken voimalaitoksella avoimet ovet järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kemijoki Oy:n toisella Lieksanjoen varrella sijaitsevalla Lieksankosken voimalaitoksella avoimien ovien päivää on vietetty vuonna 2013.

”Päivä oli oikein onnistunut. Tapaamme ja tutustumme aina mielellämme voimalaitosten naapureihin ja paikallisiin asukkaisiin. Meitä Kemijoki Oy:n edustajia oli paikalla 14 eri alojen asiantuntijaa. Pystyimme näin vastaamaan mitä moninaisimpiin toimintaamme ja voimalaitosta koskeviin kysymyksiin”, kertoo Lieksanjoen toiminta-alueen aluepäällikkö Helena Ylihurula.

Avoimien ovien kierros tutustutti vierailijat voimalaitoksen historiaan ja nykypäivään sekä Lieksanjoen voimalaitoksien modernisointiin energiatehokkaammiksi, ympäristöystävällisemmiksi ja käyttöturvallisemmiksi. ”Kävimme päivän aikana hyviä keskusteluja monista ajankohtaisista asioista”, iloitsee Helena Ylihurula.

Peruskorjaus mahdollisti harvinaisuuksiin tutustumisen

Avoimien ovien vierailijat olivat tyytyväisiä siihen, että pääsivät tutustumaan voimalaitokseen, jonka naapurissa ovat asuneet vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Käynnissä olevan peruskorjauksen myötä Pankakosken voimalaitoksella oli mahdollisuus tutustua myös yleensä veden olla oleviin koneiston osiin kuten juoksupyörään.

”Pankakosken voimalaitoksen toisen koneiston peruskorjaus aloitettiin vuoden 2017 lopulla. Kunnostuksen suurimmat komponentit – turbiinin juoksupyörä ja akseli sekä generaattorin staattori ja purettu roottori – olivat avoimien ovien päivänä poikkeuksellisesti vieraiden näkösällä. Laitteiden suuri koko kuului päivän isoimpiin ihmetyksen aiheisiin”, toteaa Kemijoki Oy:n projektipäällikkö Jouko Kangas.

Avoimet ovet järjestettiin yhteistyössä Kemijoki Oy:n kumppanin Maintpartnerin kanssa. Maintpartner vastaa voimalaitosten paikalliskäytöstä ja kunnossapidosta Lieksanjoen vesistöalueella.

Kemijoki Oy on toiminta-alueensa yhteisöjen aktiivinen jäsen ja haluaa tukea erityisesti paikallista lasten ja nuorten toimintaa. Tapahtumaan tarjoilut järjesti luokkaretkirahastoaan kartuttava Lieksan Keskuskoulun 8E-luokka. Avoimista ovista ylijääneet makkarat ja munkit lahjoitettiin Pankakosken asukasyhdistyksen Pankapulkka-laskiaisriehaan.

Pankakosken voimalaitos ja sen peruskorjaus

  • ­ Pankakosken voimalaitos on valmistunut vuonna 1964. Kaksikoneistoinen voimalaitos tuottaa keskimäärin 66 gigawattituntia (GWh) energiaa vuodessa.
  • ­ Pankakosken ensimmäinen koneisto peruskorjattiin vuonna 2014. Toisen koneiston peruskorjaus kestää huhtikuun 2018 puoliväliin asti.
  • ­ Peruskorjauksessa uusitaan turbiinin juoksupyörä, akseli, johtosolukkeet ja hydrauliikkajärjestelmä sekä generaattorin staattori. Roottori huolletaan ja navat uudelleeneristetään. Myös koneiston suojaus- ja automaatiojärjestelmät uusitaan ja koneisto liitetään kaukokäyttöön. Juoksupyörän navan voiteluöljy korvataan vedellä.

Tunnelmia Pankakosken voimalaitoksen avoimien ovien päivästä: